torstai 2. huhtikuuta 2015

Joka-aamuinen joikumme

(Intiassa kuukin on kummempi, osa II) Delhi, 10.12.2012

No niin, tässä tulee nyt sellainen kulttuurishokkikirjoitus. Ja shokin aiheuttajana ei ole se, että olisin niin kovin järkyttynyt ja yllättynyt esimerkiksi siitä, että asiat toimivat -- jos toimivat -- täällä hieman hitaammanpuoleisesti, ruoka on tosi garam, satunnainen delhi belly vaanii aina nurkan takana, liikenteessä ei säästellä tööttiä tai, hyvänen aika sentään, sen koommin piitata kaistaviivoista (mainitsenpa kuitenkin, että liikennevaloja totellaan ihan eri tavalla kuin Mumbaissa) tai että "kadut" voivat olla täynnä aukkoja (ks. aiempi tekstini Kun Samuli aukkoon putosi).



Järkyttävää! Kadun alla menee kaasuputki ja kaivuutyöläisiä pyydetään soittamaan kylttiin käsin kirjoitettuihin numeroihin!! 
Ei, sysäys kulttuuriseen järkyttymiseeni ei löytynyt em. sangen banaaleista ja hieman turhan tavanomaisista syistä ihmetellä Intianmenoa. Sen sijaan syy niin kovin järkkymättömän mieleni horjumiseen liittyy yksityisyyden käsitteeseen -- tai pikemminkin sen käsittämättömään puuttumiseen.

Intian ehkä laajimmin vietetty vuotuinen juhlatapahtuma on nimeltään Diwali (tai oikeastaan Diipavali, mutta mitäs lyhennöksistä motkottamaan). Muutaman viikon aikaisen kämppikseni, Wikipedian sekä muutaman muun muistikuvan mukaan juhlaa vietetään marraskuun tienoilla, koska silloin Ramayanan, toisen niistä kahdesta Intian kansalliseepoksesta, mukaan Rama palasi takaisin Sri Lankalta, mikä aiheutti Intiassa sen luokan kemut ammoisina aikoina, että ihmiset ne ihan vaan sytyttelivät mielin määrin kynttilöitä joka puolelle.
Mainitsenpa -- nyt kun päästiin eepoksista jaarittelemaan -- että Ramayanan sisareepoksessa Mahabharatassa, jonka lukeminen kokonaan tuottaa perinteisen sanonnan mukaan huonoa onnea (ei huolta kirja-ahmatit, koko versiossa olisi yli 5 000 sivua, joten eipä tule epäonnisesti vahingossa luettua yhdessä illassa), tapetaan kirjan itsensä juhlallisesti ilmoittaman määrän mukaan rapiat 1,6 miljardia (1 600 022 000) ihmistä, jumalaa, puolijumalaa yms. yhden helvetin ison taistelun tuoksinassa. Sopivan väkivaltainen eepos siis!


Yläkerran Hanuman. Hanuman meni aluksi Sri Lankalle pelastamaan Sitaa, ja oliskin onnistunut mitä ilmeisemmin siinä, mutta Sita halusi olla esimerkillinen aviovaimo Ramalle, ja antaa hänen pelastaa itsensä, joten siksi Raman piti taistella Hanumanin jälkeen itsensä sinne Sri Lankalle ja hakea Sita. Kuvassa olevan Hanumanin isä muuten haluaisi alkaa tuomaan kashmirilaisia mattoja Englantiin (on itse Kashmirista), joten jos oot kiinnostunut, pistä viestiä!

Ja mainittakoon, että nykyään kynttilät diwali-iloittelumuotona ovat vaihtuneet pitkälti ilotulitteiksi (pommeiksi) ja värikkäiksi sähkövaloiksi (vrt. jouluvalot). Ilmeisesti varsinaisena Diwali-iltana 13.11. ihan oikeitakin ilotulitusraketteja lähetettiin melkoinen määrä. Sen jälkeen Diwali on jatkunut pommien muodossa nyt kohta kuukauden verran (jonkinlainena aidosti laskeva funktio noissa määrissä taitaa olla ajan suhteen, mutta limes ääretön on varmastikin reilusti nollaa suurempi pommittelumäärissä tällä menolla). Kirjoitan "pommit", koska yleensä nuo ovat tuollaisia kovanpuoleisia paukahduksia, joihin ei liity sinänsä minkäänlaisia pyroteknisiä valoilmiöitä. Sen verran voisin veikata, ettei käytettyä ruudin määrää kovinkaan paljoa säädetä, tai vaikka säädetään, niin säädöstä ei valvota.Tosin ehkä tällaisen sivaris"miehen" ei pitäisi mitään mistään pommeista laukoa.


Dwarkalaista (sektori 23) diwalivalaistusta.

Ja mainittakoon myös, että nuo kerrostalot ovat rakennuttajien eräänalainen fasadi. Niissä sijaitsevat kalleimmat, hieman varakkaamman keskiluokan asunnot, alueella. Niiden takana avautuvat sitten alemman keskiluokan vähän vaatimattomammat asunnot.


Kotikadustoa parin viikon ajan.


Ja aivan, tämän jutun aiheenahan piti olla alun alkean kokemani kulttuurishokki, joka jollain tavalla liittyy yksityisyyden käsitteen olemattomuuteen. Paljastanpa siis, että kulttuurishokki tuli aivan koko jutun otsikon mukaisesti joka-aamuisesta hindulaisesta joikaamisesta (en nokkelampaakaan sanaa keksinyt). Tai minun mittapuuni mukaan kylläkin kyse on yöstä.

Jokikinen aamu(yö), täsmälleen klo 4.45, Dwarkan sektorin 23 täyttävät hyvinkin klassisen vedalaisilta kuulostavat sulosoinnut. Arvioin äänenvoimakkuudeksi karkeasti sellaiset 120 desibeliä (jotain rock-konserttia vastaavaa), joten sokeriset lauluäänet vaivatta lävistivät muutamat saviset(?) vaaleanpunaiset seinämme ennen kuin tavoittivat minun tärykalvoni. Siinä sitten monet aamuyöt kuuntelin pyhiä tekstejä laulaa kajautettavan ja näistä aarioista tietenkin oikein sydämellisesti nauttien -- varsinkin, kun näitä ikivihreitä riitti katkeamatta sinne aamuseitsemään ainakin. Kämppikseni sanoi, että laulelut liittyivät ilmeisesti Diwalin aikaan (siksi selitin Diwalista alussa).

Kulttuurishokkiin minua ei kuitenkaan varsinaisesti vielä lopullisesti saattanut soittelu, vaan nimenomaan se, että sitä saatettiin tehdä kenenkään asiaan puuttumatta. Tai sitä edes noteeraamatta! Alueella, Dwarkan sektorilla 23, asuu oman karkean arvionikin mukaan, vähintään tuhansia ihmisiä, jotka kaikki eivät tosiankaan ole hinduja. Esimerkiksi kämppikseni on kristitty.
Missä olivat siis kaikki ne pirun kiukkuiset ihmiset, jotka olisivat tukkineet kaikki viranomaishätänumerot heti ensiminuuteilla, kun joiku kuului ensi kerran klo 4.45 joku kaunis yö? Missä olivat kaikki vigilante-porukat, jotka olisivat omin päin käyneet vääntämässä nupit lounaaseen, (jos ja) kun viranomaisista ei olisi ollut apua!?

Eivät ilmeisesti missään, sillä yksityisyyden käsite tuntuu olevan jotain sellaista, jota ei samalla tavalla ole olemassa täällä. Kämppikseni ja yläkerrankin väki tiedostivat tämän todella voimakkaan jatkuvakestoisen äänimassan, vasta kun olin asiasta useen otteeseen maininnut. Mieleeni hiipikin epäilys eräänä melodisena aamuyön tuntina, että saatoin todella olla ainoa alueen tuhansista asukkaista, joka kiinnitti huomiota joikaamiseen -- ja oli siitä, sanotaan nyt suoraan, ei niin kovin kiitollinen aivan joka kymmenesosasekunti.
Kulttuurishokki!


Linkin takaa löytynee jotakuinkin joka-aamuöistä joikaamista vastaava esimerkki:

http://www.youtube.com/watch?v=IIC05m4-AS8


P.S.
Oman lisänsä yölliseen äänimaisemaan tuovat autioita asuinkatuja kiertävät yövartijat. Heidän varusteinaan ovat pilli ja pitkä keppi (aivan kuten poliisillakin, ainakin Mumbaissa). Ja pilliä ja keppiä käytetään ns. ennaltaehkäisevästi. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että pilliin puhalletaan jatkuvasti ja samalla kepillä hakataan asuinrakennusten reunostoja -- ja mikäli mahdollista, kaikenlaisia metallisia rakennusten osia. Kämppikseni mukaan vartijat haluavat näin toimimalla pelotella pois niin varkaat kuin öisillä kaduilla vaanivat kummituksetkin. Kämppikseni sanoi, että tämä paukuttelu ja pillittely toi ja loi hänelle turvallisuudentunnetta. Itselleni se toi lähinnä läjän häiritseviä tunteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti